Täydennyskoulutukset:

  • Yrittäjän ammattitutkinto

  • GAS-menetelmäkoulutus

  • Lasten tunnetaito-ohjaaja (MM)  

  • ICF – koulutus

  • COPM - Canadian Occupational Performance Measure- käyttäjäkoulutus

  • Sensomoottori perus- ja jatkokurssi 

  • Master of Science (120 credits) with a major in Occupational Therapy  Jönköping University - School of Health and Welfare – meneillään

Olen Maiju, toinen TerapiaMessin yrittäjistä. Perheeseeni kuuluu mies, 2014 syntynyt poika ja 2019 syntynyt tyttö. Rakastan lukemista, tanssia ja käsitöitä sekä uusien asioiden oppimista. Toimintaterapista kiinnostuin aikoinaan siksi, että ammatissa voi hyödyntää luovaa työskentelyä sekä käsillä tekemistä. Myös holistinen kuva ihmisestä, terveydestä ja toimintakyvystä kiehtoi ja kiehtoo edelleen. Toimintaterapia on ammatti, jossa on mahdollista jatkuvasti kehittyä ja oppia uutta niin toiminnasta, ihmisistä kuin itsestään. Valmistuin toimintaterapeutiksi vuonna 2009 Jyväskylän ammattikorkeakoulusta ja olen työskennellyt valmistumisestani saakka yksityisellä sektorilla monenlaisten asiakkaiden kanssa. Opinnoissani erikoistuin neurologisten asiakkaiden kuntoutukseen ja erityisesti aivovammoihin, mutta työuran aikana osaamista on kertynyt enemmän erilaisten autismin kirjon häiriöiden, neuropsykiatristen haasteiden ja tarkkaavaisuuden häiriöiden kuntoutuksesta.

 

Essiin tutustuin edellisessä työpaikassani, toimiessani hänen harjoittelunsa ohjaajana. Meillä synkkasi heti alusta saakka hienosti ja työn teko yhdessä toimi saumattomasti. Vuosien saatossa mieleen nousi aina ajoittain erilaisia vaihtoehtoja omalla työuralla etenemisestä ja monta kertaa asiakkailtani kysymyksen: “Mikset perusta omaa yritystä?”. Muutaman vuoden pohdinnan jälkeen yrittäjyys alkoikin tuntua hyvältä vaihtoehdolta, ja kun yhteinen kiinnostus yrittäjyyttä kohtaan nousi esiin Essin kanssa, ryhdyimme pian tuumasta toimeen ja syksyllä 2015 TerapiaMessi sai alkunsa. Nyt yrittäjyyttä on takana jo useampi vuosi ja olemme saaneet Laurasta ja Saarasta loistavan vahvistuksen tiimiimme. Syksyllä 2018 lähdin vahvistamaan ammatillista osaamistani aloittamalla toimintaterapian maisterin opinnot Jönköpingin yliopiston tarjoamassa etäohjelmassa.

 

Täydennyskoulutukset

  • Yrittäjän ammattitutkinto, 

  • GAS-menetelmäkoulutus

  • M-FUN PS – Miller Function and Participation scales käyttäjäkoulutus 

  • ICF – koulutus

  • COPM - Canadian Occupational Performance Measure käyttäjäkoulutus

  • RALLA – Leikki ja kaveritaitojen havainnointi osana suunnitelmallista kuntoutus- ja varhaiskasvatustyötä 

  • Sensomoottori perus- ja jatkokurssi 

  • Mindfulness – tunnetaitovalmenta-jakoulutus

Tässä esittäytyy Essi, toinen TerapiaMessin yrittäjistä. Olen juuri 30. vuoden rajapyykin ylittänyt paljasjalkainen alajärveläinen, jonka perheeseen kuuluu avopuoliso sekä vuonna 2016 syntynyt poika. Arjen pyörittämisen vastapainona minulla toimii parhaiten monipuolinen liikunta. Tykkään lenkkeillä koirien kanssa luonnossa, ja kuntosalille koitan kannustaa itseni säännöllisesti. Lisäksi uusimpana harrastuksenani on uiminen. Äänikirjojen ja podcastien kuunteleminen kotitöiden tai autoilun lomassa on myös ollut viime aikoina mielen kuormitusta vähentävää toimintaa.

 

Opiskelin toimintaterapeutiksi Jyväskylän ammattikorkeakoulussa, ja valmistuin 2012. Olen tehnyt työurani yksityisellä puolella toteuttaen kuntien ja vakuutusyhtiöiden korvaamaa toimintaterapiaa sekä kelan vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta. Vuosien varrella kokemusta on karttunut monipuolisesti erilaista asiakasryhmistä, ja asiakkaat ovat olleet niin lapsia, nuoria, työikäisiä sekä ikääntyneitä laajalla diagnoosien kirjolla. Työuran aikana olen käynyt monia ammatillisia täydennyskoulutuksia, joiden kesto on vaihdellut yhden päivän mittaisista puoli vuotta kestäviin koulutuksiin. Laajimmassa koulutuskokonaisuudessa kouluttauduin Mindfulness tunnetaitovalmentajaksi. Tulevaisuuden haaveissa olisi suorittaa ylemmän ammattikorkeakoulun opinnot. Syksyllä 2015 oli aika seurata omia unelmia ja tarttua uusiin haasteisiin, ja niin perustimme huippu kollegan ja parhaimman ystävän Maijun kanssa TerapiaMessin. Nyt vuonna 2020 on hienoa todeta, että meillä on töissä jo kaksi kokenutta työntekijää.

Olen Laura, yksi messiläisistä, ja perheeseeni kuuluu aviomies sekä 4- ja 6-vuotiaat lapset. Arkeani rytmittää työ- ja perhearki, joiden välillä yritetään tasapainoilla sopivassa suhteessa eteenpäin. Lasten kasvua on mahtava seurata ja huomaan, että tasaisin väliajoin saa olla päivittämässä, mistä asioista ja menoista arkemme koostuu. Koitan nipistää tasaisin väliajoin sitä kuuluisaa omaa aikaa, jonka usein vietän ulkona liikkuen, lukien tai joogaten. Olen aina ollut kiinnostunut kaikenlaisesta liikkumisesta ja urheilusta, mutta myös luovista asioista ja monia vuosia olen nauttinut mm. kodin sisustamisesta.

 

Se miksi löysin tieni toimintaterapian pariin saattaa selittyä sillä, että olen aina ollut kiinnostunut ihmisestä kokonaisuutena, pohtinut mikä kaikki vaikuttaa toimintakykyymme, kyykyymme osallistua ja toimia. Jos onnistun työssäni tukemaan ja vahvistamaan kuntoutujan pystyvyyden ja toimijuuden tunnetta mm. mahdollistamalla hänen osallistumisen merkitykselliseen arjen osa-alueeseen, tuo se minulle itselleni merkityksellisyyttä työhöni. Olen valmistunut vuonna 2008 toimintaterapeutiksi. Aloitin työurani yksityisellä puolella kuntoutuksen parissa, pääosin neurologisten ja neuropsykiatristen asiakkaiden kanssa työskennellen. Muutimme takaisin Etelä-Pohjanmaalle vuonna 2012, jolloin sain vakityön Seinäjoen keskussairaalasta lastentaudeilta. Lastentautien toimenkuva on kuin koko sairaala minikoossa, joten kokemusta tuli laajalta alueelta ohjaus- ja arviointityöstä aina ortoosien valmistukseen asti. Pidin arviointi painotteisesta työstäni lapsiperheiden parissa, mutta jossain vaiheessa mieleeni alkoi hiipiä taas ajatus enemmän kuntoutus painotteisesta työstä. Kaipasin takaisin ihmisten arkeen.

Olen pohtinut paljon arvomaailmaani ja miten paljon sillä on merkitystä, että voimme työssämme toimia mahdollisimman paljon arvojemme mukaisesti. Siitä on tullut minulle työvuosien karttuessa yksi tärkeimmistä asioista. Niinpä olin todella onnellinen, kun vuoden 2019 talvella tiemme osuivat yhteen TerapiaMessin toisen omistajan Essin kanssa. Keskustelun jälkeen tunsin, että tämä on se tie jonne haluan lähteä, jälleen kuntoutustyön pariin ja sellaiseen yritykseen, jossa arvomaailma on kohdillaan. Essi ja Maiju olivat minulle entuudestaan tuttuja ja vaikkemme kovin hyvin tunteneetkaan, niin intuitio oli vahva ja kuuntelin sitä. Heidän osaaminen sekä työetiikka olivat aina tehneet minuun vaikutuksen. Tiesin, että tälle tielle oli hyvä suunnata.