- TerapiaMessi
Elämäntilanne vaikuttaa palautumiseen ja toiminnalliseen tasapainoon
Päivitetty: 15. toukok. 2020
Maijulla ja Essillä oli jo pitkään ollut mielessä kehitellä lääkinnällisen toimintaterapiakuntoutuksen lisäksi myös uudenlaista palvelutarjontaa, muun muassa ajatusta toimintaterapeuttisesta näkökulmasta toteutettavasta hyvinvointipäivästä oli jo pohdittu pidempäänkin. Syksyllä kun aloitin TerapiaMessissä, olin spontaanina ja innostuvana ihmisenä heti valmis lähtemään mukaan ideoimaan uutta.

Miksi sitten kiinnostuimme tuosta Maijun aiemmin kirjoittamasta toiminnallisesta tasapainosta. Tietenkin se kiinnostaa meitä luontaisesti jo ammattimme puolesta. Olemme kuitenkin kaikki huomanneet myös omakohtaisesti omassa arjessamme, että elämä harvoin menee eteenpäin samaan tahtiin kuin aina ennen tai että se olisi aina tasapainoista ja sopivan energistä.
Itse huomasin parisen vuotta sitten, että huonosti nukkuvat lapset ja liian kovasykkeinen liikunta eivät sopineet yhteen. Lisäksi työpäivän liiallinen intensiivisyys vei oman osansa jaksamisesta. Havahduin, että en voi jatkaa liikkumista samaan malliin, kuin ajassa ennen lapsiani. Aluksi se harmitti kovasti, sillä runsas liikkuminen on aina ollut minulle palauttavaa ja mieltä puhdistavaa. Tajusin kuitenkin jossain vaiheessa, että tämä on nyt tämän hetkinen tilanne, mutta sen ei kuitenkaan tarvitse jatkua ikuisuutta. Vaihdoin liikkumista lempeämmäksi ja huomasin sen tasapainottavan oloani arkipäivissä. Äidin rooli saattaa myös herkästi viedä mennessään ja itse olen ainakin joutunut opettelemaan omien palauttavien hetkien ottamista edes joinakin päivinä työpäivän jälkeen.
Tiedämme, että elämän edetessä tulee usein yhä enemmän osatekijöitä osaksi arkea. Tasapainon tunnetta koetellaan useamman meidän kohdalla kertaan, jos toiseenkin, syystä tai toisesta. Tiettyihin asioihin emme voi vaikuttaa ja osaan taas onneksi voimme. Miten sitten saavuttaisimme edes hitusen tasapainoisemman olon arjessamme - uskon, että jokainen on itse oman elämänsä asiantuntija, mutta useammin vain täytyisi osata ottaa arjessa niitä hetkiä, jolloin pysähtyy pohtimaan kokonaisuuttaan tarkemmin.
Voimme pysähtyä tarkastelemaan oman arkemme erilaisia osa-alueita; esimerkiksi mihin kaikkeen aikaa päivässä kuluu, mikä aiheuttaa negatiivista stressiä ja mikä taas olisi arjessa palauttavaa. Mikä olisi juuri sinulle sitä palauttavaa aikaa arjessasi ja miten voisit sitä ottaa yhä paremmin. Pystyisitkö lisäämään palautumisen hetkiä päivässäsi/ viikossasi ja vähentämään jotain stressaavaa. Jos olet työssäkäyvä, pystyisitkö lisäämään myös työpäivässäsi palautumisen hetkiä. Varsinkin työikäiset ihmiset palautuvat tutkimusten mukaan aivan liian vähän päivän aikana, jolloin se vaikuttaa myös unen laatuun ja näin kokonaisjaksamiseen. Tämä palautumisen teema myös omakohtaisen kokemukseni kautta kiinnostaa minua kovasti. Olen jonkin verran lukenut tutkimuksia ja kirjallisuutta palautumisen merkityksestä ja keinoista, joten saatan kirjoitella siitä vielä lisää jossain vaiheessa kevättä.
TerapiaMessissä tavoitteenamme on tarjota toimintaterapeuttisesta näkökulmasta myös toimintaa, jonka avulla voi pysähtyä tarkastelemaan ja havainnollistamaan itselleen omaa arkea, tunnistamaan siinä tiettyjä tekijöitä, jotka vaikuttavat muun muassa vireystasoon ja stressiin, kokeilla erilaisia palautumisen keinoja sekä löytää erilaisia työkaluja oman arjen tasapainottamiseen.

Sopivan palauttavaa ja aurinkoista viikkoa
kaikille! 😊
Terveisin,
Laura
P.S. Kiinnostaisiko sinua lähteä tutkimaan arkeasi ja lisätä siihen hieman tasapainoa?
Meidän piti keväällä järjestää tasapainoa arkeen-hyvinvointipäivä, mutta koska koko maailma on siirtynyt etätilaan, meidänkin päivämme muuntui ja laajeni tämän projektin myötä Tasapainoa arkeen-verkkokurssiksi, jolla opetamme:
- Tarkastelemaan omaa ajankäyttöä - Tunnistamaan arjen ongelmakohtia - Luomaan toimivat tavoitteet arjen tasapainottamiseksi - Tekemään konkreettisen suunnitelman tavoitteiden saavuttamiseksi
Lähde mukaan seuraamaan meidän sähköpostilistaa oheisesta linkistä, niin saat meiltä videon, jossa esittelemme Elämän tasapainon mallin. Saat myös jatkossa postia arjen tasapainon, toimintakyvyn ja hyvinvoinnin tukemisesta, ja kuulet lisää, miten me voimme auttaa sinua lisäämään tyytyväisyyttä arkeesi.